Oikeudet ovat oikeuksia – lakimuutoksia ei voi perustella taloudella

Suomen hallitus on arvioinut, että valtiontalous on huonossa kunnossa. Väki vanhenee ja kustannukset kasvavat. Hallitus ei kuitenkaan halua nostaa veroja. Yritysten kustannuksia pitäisi myös pienentää ja kilpailukykyä lisätä.

Tästä seuraa että lakisääteisten palveluiden ja oikeuksien ylläpitämisestä tulee hankalaa kun raha ei tahdo riittää. Hallitus onkin päättänyt pitää menojen kasvun tiukasti kurissa.

Menojen leikkaaminen on johdonmukainen toimenpide jos hallitus on arvioinut että rahaa ei ole riittävästi. Kokonaan toinen kysymys on kuitenkin oikeusjärjestelmän ja kansalaisoikeuksien muuttaminen. Julkisesta keskustelusta moni kansalainen on saanut sellaisen vaikutelman, että kansalaisten oikeudet ja velvollisuudet olisivat riippuvaisia siitä miten paljon rahaa valtiolla on käytettävissään. Tällainen ajattelu ei istu kovin hyvin suomalaiseen poliittiseen kulttuuriin. Eihän ihmisoikeuksien julistuksessakaan lue lopussa: ”toteutetaan jos rahat riittävät”.

Sosiaaliset oikeudet ja työlainsäädäntö muodostavat kehyksen talouden toiminnalle. Yhdessä on ensin sovittu kansalaisoikeuksista, sopimusoikeudesta ja yritysten ja työntekijöiden oikeuksista ja velvollisuuksista. Sitten valtio pyrkii parhaansa mukaan toimeenpanemaan näitä oikeuksia. Työmarkkinaosapuolet ovat noudattaneet keskenään tekemiään sopimuksia.

Jos rahaa on niukasti, oikeuksien toimeenpaneminen on tietysti vaikeampaa. Jos oikeuksia tai sopimusjärjestelmää halutaan muuttaa siitä pitää kuitenkin keskustella oikeudellisena kysymyksenä. Eikä tällainen keskustelu ole vain oikeusprofessoreiden yksinoikeus. Puolueiden ja poliittisten päättäjien tulisi kertoa mitkä ovat ne oikeudelliset periaatteet joihin nojaamme kun muutamme oikeuksia.

Otetaan esimerkiksi subjektiivisen päivähoito-oikeuden rajaus. Eduskunta päätti siis, että työtön vanhempi ei saa viedä kaikkia lapsiaan kokopäiväiseen hoitoon vaikka muuten kunnallinen päivähoito kuuluu kaikille lapsille. Keskustelussa on jäänyt epäselväksi mihin oikeudelliseen periaatteeseen tämä muutos nojaa. Minkälaista yhteiskuntajärjestystä olemme rakentamassa kun rajaamme sosiaalisia oikeuksia? Millä perusteella niitä on aikanaan laajennettu?

Johdonmukaisempaa olisi ollut leikata päivähoidon määrärahoja jos yhteinen arvio on sellainen, että rahat eivät riitä. Sen sijaan huonolla rahatilanteella ei voi perustella oikeudellisia muutoksia. Oikeudet ovat oikeuksia ja talous on taloutta.

Jorma Ollila on esittänyt Helsingin Sanomissa, että oikeusoppineet vetoavat perustuslakiin ja tyrmäävät hallituksen esityksiä tuntematta ”talouden realiteetteja”. Tämä on hyvin nurinkurista ajattelua. Ajatteleeko Ollila, että markkinamekanismin ohjaama talousjärjestelmä muodostaa yhteiskunnallisen järjestelmän, jota oikeuksien pitäisi heijastella? Onko tämä poliittisten uudistustemme lähtökohta? Minulle syntyy vaikutelma, että Ollila viittaa kommentissaan erityisesti hallituksen kaavailemiin ns. ”pakkolakeihin”, jotka toteutuessaan muuttaisivat työntekijöiden ja työnantajien oikeuksia ja velvollisuuksia.

Rakennettaessa suomalaista hyvinvointimallia ajateltiin niin, että oikeudet tulevat ensin ja talous toimii oikeuksien puitteissa. Markkinatalous vaatii toimiakseen sääntelyä. Jos tämä periaate on oleellisesti muuttunut, siitä pitäisi keskustella avoimesti ja selkeästi. Kysymys on siis siitä mitkä valtion tehtävät ovat ja minkä verran markkinamekanismille pitää antaa tilaa. Kysymys on siis periaatteista eikä ”talouden realiteeteista”.

JohannesKananen
Keskusta Helsinki

Opetan sosiaalityötä ja sosiaalipolitiikkaa Helsingin yliopistossa. Minua kiinnostaa suomalaisen hyvinvointimallin kohtalo.
Reilu vero ry:n puheenjohtaja.
Profiilikuva: Joel Grandell.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu