*

Johannes Kanasen blogi Inhimillinen ja oikeudenmukainen yhteiskunta

Poliittiset virkanimitykset ovat vallankäyttöä

Helsingin Sanomat on kirjoittanut poliittisista virkanimityksistä joita usein paheksutaan. Poliittista vallankäyttöä sinänsä ei pidä kuitenkaan paheksua. Demokratia ei toimi ilman, että joku tekee päätöksiä. Avoimuus on lääke korruptiota vastaan.  

Helsingin Sanomat on nostanut esille Suomen Pankin pääjohtajan nimityksen ja herättänyt keskustelua siitä pitäisikö pääjohtaja nimittää poliittisin perustein vai pätevyyden ja kokemuksen perusteella.

Mikä on poliittisten puolueiden ja virkanimitysten välinen suhde? Voiko korkean viran saada puoluekirjan perusteella?

Kulttuurissamme on vahva käsitys siitä, että tieto ja arvot ovat eri asioita. Virkamiesten pitäisi nojautua tietoon ja poliitikot päättävät arvoista. Tosiasiassa jako ei ole näin selvä.

Poliittiset puolueet käyttävät valtaa ja korkeat virkanimitykset voivat olla väline omien tavoitteiden saavuttamiseksi. Siksi on ymmärrettävää, että puolueet pyrkivät vaikuttamaan virkanimityksiin omien valta-asemiensa kautta niin että virkaan nimitetään ihminen, joka on lojaali puolueen tavoitteille. Samalla tietysti lakien toimeenpanon ja niiden säätämisen välinen raja hämärtyy.

Sosiaalipolitiikassa on kolme valtaryhmittymää: keskustan, sosiaalidemokraattien ja kokoomuksen valtaryhmittymät. Nämä ryhmittymät ovat rakentaneet hyvinvointimallimme ja ne päättävät myös mallin tulevaisuudesta. Olen ollut sosiaalipolitiikassa sen verran mukana, että tunnen jokaisen ryhmittymän edustajia henkilökohtaisesti – he ovat poliitikkoja, tutkijoita, toimittajia, virkamiehiä ja lobbareita. Ja ihan tavallisia ihmisiä vahvuuksineen ja heikkouksineen. Toimin itse keskustassa ja yritän omalta osaltani vaikuttaa siihen minkälaisia päätöksiä puolueessa tehdään.

Keskusta on aikanaan puolustanut maanviljelijöiden etua ja ajanut politiikassa siksi universaaleja, kaikille kansalaisille kuuluvia etuisuuksia. Siksi perusturvaan liittyvät lait ja niiden toimeenpano ovat keskustalle läheisiä asioita. Viime vuosina vihreät ovat liittyneet perusturvan puolustajiin. Vihreät ovat muun muassa ehdottaneet perusturvan kehittämistä kohti perustuloa.

Työntekijät, joita eduskunnassa nykyään edustavat sosiaalidemokraatit, vasemmistoliitto ja osin myös perussuomalaiset, ovat perinteisesti kannattaneet palkkaan ja työhön sidottuja etuuksia – kuten ansiosidonnaista työttömyyskorvausta ja työeläkkeitä. Siksi näillä ryhmittymillä on intressi puolustaa näihin etuisuuksiin liittyvää lainsäädäntöä ja sen toimeenpanoa. Vasemmistoliitto on tosin kertonut kannattavansa perustuloa, joten jako ei ole täysin selkeä. Kokoomus on puolestaan puolustanut työnantajien etuja ja omistusoikeutta.

Vasemmisto- ja oikeistopuolueiden kytkökset edunvalvontajärjestöihin ovat tunnettuja. Keskustalla on myös omat järjestönsä kuten Maataloustuottajien keskusliitto (MTK). Järjestöillä on esimerkiksi tiukat kytkökset työeläkeyhtiöihin. Keskusta on perinteisesti ollut kiinnostunut Kansaneläkelaitoksesta ja sen johtamisesta.

Usein poliittisista virkanimityksistä keskusteltaessa vedotaan siihen, että virkaan pitäisi valita pätevin. Hyvinvointipolitiikan alueella ei ole kuitenkaan muita vallankäyttäjiä kuin mainitut kolme valtaryhmittymää, joten epäselväksi jää kuka nimityksen tällöin tekisi? Oikeusoppineet esittivät Helsingin Sanomissa, että virkanimityksistä pitäisi voida valittaa tuomioistuimiin. Tuomioistuimet eivät kuitenkaan voi käyttää poliittista valtaa eikä lakipykälistä löydy aukottomia ohjeita poliittiselle vallankäytölle.

Puolueiden kannalta tilanne näyttää seuraavalta: nimitänkö tähän tehtävään henkilön, joka on lojaali poliittiselle kilpailijalle vai henkilön joka on lojaali meidän omille tavoitteillemme? Neutraalia vaihtoehtoa ei puolueiden näkökulmasta ole olemassa. Tässä tilanteessa kukaan ei lähde sahaamaan itseään nilkkaan nimittämällä korkeaan virkaan poliittisen kilpailijan.

Poliittiset virkanimitykset eivät siis sinänsä vie kulttuuriamme rappioon. Ongelmaksi asia muodostuu, jos vallankäytöstä tulee itsetarkoitus ja virkaan nimitettävä henkilö haluaa lisätä omia vallankäytön kokemuksiaan ilman omia ajatuksia siitä, kuinka yhteiskuntaa tulisi kehittää. Tämä taas on henkilökohtaisen moraalin kysymys ja silloin pitäisi miettiä pitäisikö henkilökohtaisen moraalin olla nimitysperuste. Mutta kuka sitä arvioisi?

Jos puolueella on myönteinen visio siitä, kuinka yhteiskuntaa pitäisi kehittää, pitäisi tämä tuoda virantäytössä esiin ja avoimesti todeta, että tähän tehtävään haetaan ihmistä, joka on sitoutunut tämän vision edistämiseen. Silloin voisimme myöntää, että arvot ja hallinta kuuluvat tiiviisti yhteen.

Eri asia on sitten, että puolueilla ei oikein tällä hetkellä tahdo olla mitään myönteisiä visioita Suomen tulevaisuudesta. Siksi on tärkeää, että virkanimityksistä ja vallankäytöstä keskustellaan.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

Toimituksen poiminnat