Sosiaalityöntekijät puun ja kuoren välissä
Maanantaina 20.11. yli tuhat sosiaalityöntekijää vetosi maamme päättäjiin lastensuojelun resurssien lisäämisen puolesta. He vaativat maksimia sosiaalityön asiakasmääriin yhtä sosiaalityöntekijää kohti. Käytännössä lain noudattaminen edellyttäisi siis, että kunnat palkkaisivat tarvittaessa lisää sosiaalityöntekijöitä.
Aloite on hyvä, mutta valitettavasti lastensuojelun ongelmat ovat vielä syvemmällä. Sosiaalityöntekijät tekevät työtään vaikeissa oloissa, koska eri hallitusten eriarvoistavan politiikan vuoksi sosiaaliset ongelmat kasvavat samalla kun resurssit pienenevät. Poliitikkojen vastaukset sosiaalityöntekijöiden vetoomuksiin eivät anna aihetta uskoa, että tilanne tulee muuttumaan.
Poliitikot vierittävät vastuun lastensuojelun vähäisistä resursseista mielellään kunnille. Laki määrää lasten ja perheiden oikeudet mutta kuntien tulisi huolehtia lain toimeenpanosta. Li Andersson on huomauttanut, että kunnat tekevät johdonmukaisesti alimitoitettuja budjetteja, joita ne sitten ylittävät kun ne eivät voi hoitaa lakisääteisiä velvollisuuksiaan.
Suurin syy lastensuojelun aliresursointiin on kuitenkin vuosia jatkunut suuryrityksiä suosiva kilpailuvaltiopolitiikka yhdistettynä sosiaalisten ongelmien ja eriarvoisuuden kasvuun. Eri hallitukset ovat leikanneet julkisia varoja, mukaan lukien kuntien valtionosuuksia, laskeneet tuloveroja ja alentaneet yritysten sosiaaliturvamaksuja.
Näiden poliittisten päätösten seurauksena sosiaaliset ongelmat ovat kasvaneet, lastensuojeluilmoitukset ovat lisääntyneet merkittävästi samalla kun kuntien resurssit ovat pienentyneet.
Esimerkiksi Helsingissä asuinalueet eriytyvät niin, että osassa kaupunkia sosiaaliset ongelmat kasaantuvat ja palvelujen ja tuen tarve lisääntyy. Näille alueilla on keskimääräistä enemmän kaupungin vuokra-asuntoja. Toisilla alueilla asuntojen hinnat nousevat, sosiaaliset ongelmat ovat vähäisempiä ja palvelut vähemmän kuormitettuja.
Poliittisessa kulttuurissa talousjärjestys alkanut määritellä oikeusjärjestystä. Taloutta, eli valtiontaloutta ja talouskasvua pidetään tärkeämpänä kuin oikeuksia, ja päättäjät uskovat että oikeuksia voi toimeenpanna vain jos siihen on varaa. Tämä on ajatusharha joka viimekädessä aiheuttaa lastensuojelun aliresursoinnin.
Olen kirjoittanut oikeuksien ja talouden suhteesta aiemmin tässä blogissa. Voimme korjata tilanteen palauttamalla marssijärjestyksen: oikeudet ovat oikeuksia ja talous toimii niistä erillään. Jos tämä hyväksytään, tilanne on oikeastaan aika yksinkertainen: sekä valtion ja kuntien tulee kunnioittaa niitä oikeuksia jotka on kirjoitettu lakiin ja huolehtia siitä että lastensuojelulla on riittävästi resursseja toimeenpanna nämä perheiden ja lasten oikeudet.
Ei ole olemassa mitään poliittisista prioriteeteista erillisiä ”taloudellisia realiteetteja” jotka rajoittaisivat oikeuksien toimeenpanoa. Ei YK:n ihmisoikeusjulistuksessakaan – puhumattakaan Suomen perustuslaista – ole lauseketta ”toimeenpannaan vain jos rahat riittävät”. Ihmis- perus- ja sosiaaliset oikeudet ovat lähtökohta kaikelle yhteiskunnalliselle toiminnalle.
Tasapainoinen oikeuksien ja talouden suhde edellyttää suuryrityksiä suosivat kilpailuvaltiopolitiikan muuttamista ja uusien lähtökohtien etsimistä talous- ja hyvinvointipolitiikalle. Olen osana tutkijaryhmää hahmotellut lähtökohtia uudelle hyvinvointipolitiikalle kirjassamme ”Kilpailuvaltion kyydissä”. Uuden politiikan avulla meidän tulisi panostaa jokaisen ihmisen kykyyn luoda yhteiskuntaan ja talouteen hyvinvointia lisääviä aloitteita, sen sijaan että panostamme suuryrityksiin jotka ylläpitävät vain vanhoja epäoikeudenmukaisia rakenteita.
Jos jatkamme niin, että talous määrittelee oikeuksien toimeenpanon mitkään mitoitukset lastensuojelun asiakasmääristä suhteessa sosiaalityöntekijöihin eivät valitettavasti tule johtamaan konkreettisiin muutoksiin.
Asiaa. Väärä ratkaisu?: http://juhanivehmaskangas.puheenvuoro.uusisuomi.fi…
Ilmoita asiaton viesti
Pystytkö osoittamaan että esimerkiksi vuosina 2008-2016 kaventuneet tuloerot ja kasvaneet sosiaalietuudet olisivat vähentäneet merkittävästi sosiaalisia ongelmia? Köyhyys väheni 2008 alkaneen kriisin jälkeen noin 50.000 henkilöllä vaikka väkiluku kasvoi- miten tämä näkyi sosiaalityössä?
Itse arvioisin että sosiaalityöntekijät ovat pitkään olleet ongelman aiheuttajia. Sosiaaliset ongelmat syntyvät kun ihminen syrjäytyy yhteiskunnasta. Vastikkeeton rahanjako on paras tapa saada ihminen syrjäytymään. Töitä ei tarvitse tehdä eikä koulua käydä. Kaiken saa tekemättä mitään. Se vastikkeeton rahanjako on pahinta mitä nuorelle voi tehdä. Puhun omasta kokemuksesta
Ilmoita asiaton viesti
Tänään TV:ssä ratkaisuksi tarjottiin vapaaehtoistoimintaa.
Joku papparainen oli kuvassa ”vieraan” lapsen kanssa. Ei siis oma lapsi eikä oma lapsenlapsi. Ehkä naapurilta lainattu, ei sen vieraampi.
Ratkaisu näyttää äkkiä ja huolimattomasti katsoen helpolta, mutta mutta…
On kuitenkin tuhon tie. Jos vapaaehtoistoiminta laajenee ja yleistyy se nollaa lastensuojelun budjetit. Poliitikot esittävät nollabudjetin perusteluksi ”Vapaaehtoistyön lisäämistä”.
Lastensuojelun resurssien nollaaminen ei edes helpota budjettivajetta, koska sitten ”säästyneet” rahat törsätään jonnekin tuulitukiaisiin, poliitikkojen lasten ja sukulaisten firmoihin, puoluetukiaisiin tms.
Ilmoita asiaton viesti
Pahoin pelkään ettei mitään ole enää tehtävissä: pumppujen kapasiteetti ei yksinkertaisesti riitä estämään aluksen uppoamista. Suomalainen ydinperhe likvidoitiin 1970-luvulta alkaen siirtämällä äidit kodeista sossukonttoreihin askartelemaan verorahoilla jotain epäselvää ja tarpeetonta. Kasvatusjärjestelmän kyky tuottaa terveitä ja vastuullisia aikuisia romahti. Lisää haalittiin kehitysmaista. Vaikka tädin palkka olisi 10000€/kk, tätä ei voida enää muuttaa.
Ilmoita asiaton viesti
”Esimerkiksi Helsingissä asuinalueet eriytyvät niin, että osassa kaupunkia sosiaaliset ongelmat kasaantuvat ja palvelujen ja tuen tarve lisääntyy. Näille alueilla on keskimääräistä enemmän kaupungin vuokra-asuntoja.”
Suomeksi, melkoinen osa ongelmista on täysin itse aiheutettuja.
Radio Novan mukaan Suomessa on noin 80 000 ulkomaalaistaustaista alaikäistä, joista reilut puolet asuu pääkaupunkiseudulla.
Edelleen, tuhannet näistä ulkomaalaistaustaisista nuorista ovat lastensuojelun asiakkaita eri syistä, joita ovat mm. vanhempien sopeutumattomuus uuteen ympäristöön, kantaväestöä suurempi köyhyys jne..
He ovat juuri se ryhmä, joka ns. taittaa kamelin selkärangan.
Yksi ulkomaalaistaustainen perhe vaatii yhdeltä sosiaalityöntekijältä kolminkertaisen työpanoksen verrattuna kantasuomalaiseen perheeseen.
Ja kun sosiaalityöntekijäitä on aivan liian vähän, niin yhtälön lopputulos on mitä on.
Korkeasti koulutetut työntekijät etsivät helpompia hommia mieluummin kuin polttavat itsensä loppuun.
Ilmoita asiaton viesti
Jos on liikaa asiakkaita sosiaalityöntekijää kohden, voidaan joko lisätä sosiaalityöntekijöitä tai – vähentää asiakkaita.
«Kelvottomien vanhempien ja kelvottomien sosiaalityöntekijöiden määrä on räjähdysmäisessä kasvussa riippuen siitä, kenen kannalta todellisuutta tulkitaan.» – Marketta Mattila, Yle Radio 1 2014, ks. Yle Areena kohta 36:50 – suosittelen!
Lastensuojelun asiakasmäärät perustuvat siihen, että opettajia, terveydenhoitajia ja muita kannustetaan ja peräti velvoitetaan tekemään lastensuojeluilmoitus mistä tahansa vähänkin huomiota herättävästä eli ammattikielellä ”huolesta”. Eli vaikkapa jos opettajan oma ammattitaito tai kärsivällisyys ei riitä hieman itsepäisen lapsen kanssa, syytetään kodin ongelmia ja vanhempien osaamattomuutta. Se sitten nopeasti eskaloidaan ”tukitoimiksi” kutsutuiksi pakkotoimiksi ja usein heppoisin perustein huostaanotoiksi. Kun suurimalla osalla ”autetuista” on pieniä tai olemattomia ongelmia, todelliset avun tarvitsijat hukkuvat massaan.
Puhutaan lastensuojelun karmeasta tilanteesta, juoppojen ja hullujen vanhempien ongelmaperheistä, juostaan ravintoloissa ja maataan tiedottomina lattioilla huumepiikitettynä, kun lapset leikkivät hippaa puukkojen kanssa. Että lastensuojelu tekee tosi tärkeää työtä ja pelastaa lasten henkiä.
Todellisuus sitten taas on sitä, että ahdistellaan perheitä lapsiperheiden tavallisista jaksamisen vaikeuksista, pienten kouluongelmien vuoksi, lapsille annetaan liikaa sipsejä tai jopa sukupuolten tasa-arvon epäkohdista. Kyllä, oikeasti, että kotitöiden jakautuminen muuten kuin aivan tasan on peruste viikoittaisille valvontakäynneille kunnes tilanne on korjautunut.
Sosiaalityöntekijöillä on kohtuuttoman paljon valtaa, joka lähtee heidän oikeastaan ainoasta työvälineestään, huostaanotto-uhasta. Työvälinettä käytetään vallan välineenä huolettomasti, mutta ahkerasti, kuten pakottaen vanhempia eroamaan huostaanoton uhalla.
«Lastensuojelun selvitysryhmä toteaa, että vanhemmat, lapset ja nuoret ovat lastensuojelussa usein heikkoja asiakkaita. Kunnalle ja lastensuojelun ammattihenkilöille on annettu poikkeuksellisen paljon valtaa suhteessa asiakkaisiin.» Toimiva lastensuojelu – Sosiaali- ja terveysministeriön raportti 2013.
Pimeämpänä puolena on, että sosiaalityöntekijät myös hallitsevat totuutta ja kirjoittavat kaikki ne lausunnot, joiden pohjalta oikeusistuimet tekevät tuomionsa. Epäkohtien pienempi tai suurempi vääristely kirjallisissa lausunnoissa mahdollistaa niiden käytön huostaanottopäätöstä haettaessa. Tavaroista pöydällä saatetaan kirjata arvio sotkuisesta kodista, mikä myöhemmissä lausunnoissa elää ja muuntuu tavaravuoriksi. Totuuden hallitseminen on keskeinen työkalu, koska se antaa valtaa perheiden ohjaamiseen pelolla.
Että sellaista se oikeasti on, löyhin perustein tehdyistä huostaanotoista puhumattakaan. Suomessa nähtävästi tehdään kansainvälisesti poikkeuksellisen paljon huostaanottoja. Järjestelmä, jossa valtio maksaa kunnille huostaanotoista ja siten vapauttaa avohuollon velvoitteista, ruokkii huostaanottobisnestä.
Perusongelma taitaa olla siinä, että kun virkamiehet voivat vapaasti ottaa juuri niin paljon tekemistä kuin haluavat, varmistaen oman työnsä jatkuvuuden, kuitenkin delegoiden varsinaisen työn muille, työn määrä väistämättä maksimoituu. Tuo pullataikinan kohoamiselle ei näy oikein muuta loppua kuin ehkä, että lapset ovat lastensuojelun vakioasiakkaita ja kaikki perheet toistensa sijaisperheitä.
Lastensuojelun kokonaiskustannukset ovat jo nyt yli 1,1 miljardia euroa (THL 2012). Nykyään jo oletettavasti enemmän. Lastensuojelu ei tarvitse lisää rahaa vaan täyremontin.
«1980-luvulla tuettiin perheitä universaalipalveluilla. Työssä painottui ennaltaehkäisevä näkökulma. Kodinhoitajia oli lähes 4 000 ja kotiavustajia runsas 5 000. Nyt on enää lastensuojelun perhetyö, joka ei ole konkreettista kotiapua.» (Perhetyö on käytännössä yksinomaan perheiden valvontaa.)
Näistä epäkohdista on kirjoitettu viime vuosina paljon, mutta ilmeisesti kestää vielä ennen kuin ongelmat aletaan tiedostaa. Ainoat viralliset äänet ovat juuri ne, jotka rahaa itselleen pyytävät. Nyt siis jo haluavat 4000 €/kk palkan. Syytämällä lisää rahaa pohjattomaan järjestelmään vain paisutetaan ongelmia.
Poimitaan nyt muutamia lähteitä:
Ilmoita asiaton viesti